Sako

Sako Suomi

Sako on tunnetuimpia ja arvostetuimpia asevalmistajia maailmassa. Laadun takaavat suomalainen tarkaan tehty työ Riihimäellä. Suomalaista osaamista, suomalaiselle metsästäjälle. 

TARKKUUTTA VUODESTA 1921 - Sako eli Suojeluskuntain Ase- ja Konepaja Osakeyhtiö perustettiin Helsingissä 1. huhtikuuta vuonna 1921. Nuoren itsenäisen Suomen kannalta oli merkittävää, että oli olemassa Suojeluskuntajärjestö, jonka toiminnassa oli merkittävä osa ase- ja ampumaharjoittelulla ja kilpailuilla. Näin ylläpidettiin ampumataitoa, jolla oli ja on vieläkin tärkeä osuus maanpuolustusta ajatellen.

Sako tänään

Nykyisin Sako Oy toimii laajennetuissa ja modernein konein varustetussa tehtaassa samalla paikalla Riihimäellä, jonne muutettiin vuonna 1927. Monien kehitysvaiheiden ja omistajavaihdosten kautta, olemme kehittyneet merkittäväksi metsästys- ja tarkkuusasevalmistajaksi. Aseiden suunnittelu Riihimäellä on nykyisin tietokoneavusteista – modernit CNC-työstökoneet ja piippujen kylmätaontakoneet ammattitaitoisten työntekijöiden käyttämänä tuottavat laadukkaita ja tarkkoja luodikoita maailman metsästäjien ja ampujien käyttöön. Lue lisää SAKOn tarinasta täältä.

 

 

EUR
205 tuotetta
Järjestys:
M92 Perän sokka - RK M62 ja -M92 -tukin ja kahvan osat - 40403199 - 1
Sako

M92 Perän sokka

Perän sokka
M92 Perän lukitseva putkisokka. Pituus n. 34mm
  • Kotimainen tuote
(0)
6,00 €
Heti verkkokaupasta ja myymälästä (Aawee Jämsä)
Tuotteet lähetetään 1-3 arkipäivässä
M92 Sivukiila, M92 side mount for scope - RK M62 ja -M92-lisävarusteet - 4040321 - 1
Sako

M92 Sivukiila, M92 side mount for scope

Sivukiila
Sako Sivukiila. - Pituus: 112mm. - Leveys: 18.95mm. - Kiilan leveys 14mm. - Reikien halkasija 6.95mm. - Reikäjako 98mm. - Sako original spare parts. - Soveltuu käytettäväksi M6 sekä M7 ruuvien...
  • Kotimainen tuote
(0)
49,00 €
Heti verkkokaupasta ja myymälästä (Aawee Jämsä)
Tuotteet lähetetään 1-3 arkipäivässä
M92 suujarru, M92 muzzle brake - RK M62 ja -M92-varaosat - 4040329 - 1
Sako

M92 suujarru, M92 muzzle brake

Suujarru
M92 suujarru, M92 muzzle brake. 16x0,75rh
  • Kotimainen tuote
(0)
89,00 €
Heti verkkokaupasta ja myymälästä (Aawee Jämsä)
Tuotteet lähetetään 1-3 arkipäivässä
Sako 85/M RST 30-06 Lipas 5PTR - Kiväärin lippaat - S5AR0386 - 1
Sako

Sako 85/M RST 30-06 Lipas 5PTR

Lipas
Sako 85/M Finnlight Ruostumaton 30-06 / 6,5x55 / 270win / 7x64 / 8x57is / 25-06 Lipas 5PTR
  • Kotimainen tuote
(0)
165,00 €
Heti verkkokaupasta ja myymälästä (Aawee Jämsä)
Tuotteet lähetetään 1-3 arkipäivässä
Sako 90 Finnlight kivääri - Pulttilukkoiset kiväärit - SYBV2969A1R3773 - 1
Sako 90 Finnlight kivääri - Pulttilukkoiset kiväärit - SYBV2969A1R3773 - 2
Sako

Sako 90 Finnlight kivääri

Sako 90 Finnlight on kevyt ja kestävä metsästyskivääri erinomaisella tasapainolla ja sulavalla lukolla . Synteettiset nahkapinnat kahvassa ja etutukissa sekä teksturoitu tukki....
  • Kotimainen tuote
(0)
2190,00 € - 2199,00 €
Katso vaihtoehdot
Sako ARG S 40 Reserviläinen Kivääri - Itselataavat kiväärit - ARG-S-40-BLK-16 - 1
Sako ARG S 40 Reserviläinen Kivääri - Itselataavat kiväärit - ARG-S-40-BLK-16 - 2
Sako

Sako ARG S 40 Reserviläinen Kivääri

BLK, 16'' Limited ED, 10/30 lipas
SAKO ARG S 40 Reserviläiskivääri 223 Rem. AR-15 | RAJATTU ERÄ. Ennakkovarattavana 30.4.2025 alkaen aina 15.6.2025 saakka. Toimitus 2025 loppupuolella. Varaa omasi tilaamalla tilaustuote tai...
  • Kotimainen tuote
(0)
2990,00 €
Tuote tilapäisesti loppu. (Aawee Jämsä)
Tulossa erä varastoon arviolta (päivämäärää ei vahvistettu)
Sako Quad 10ptr irtolipas 22 LR/17 Mach2 - Pienoiskiväärin lippaat - S5950367 - 1
Sako

Sako Quad 10ptr irtolipas 22 LR/17 Mach2

Lipas
Sako Quad / finnfire II 10ptr irtolipas 22 LR/17 Mach2. S5950367
  • Kotimainen tuote
(0)
59,00 €
Heti verkkokaupasta ja myymälästä (Aawee Kajaani)
Tuotteet lähetetään 2-5 arkipäivässä
Sako Quad 5ptr irtolipas 22WMR/17HMR - Pienoiskiväärin lippaat - S5950368 - 1
Sako

Sako Quad 5ptr irtolipas 22WMR/17HMR

Lipas
Sako Quad / Finnfire II 5ptr irtolipas 22WMR/17HMR. S5950368
  • Kotimainen tuote
(0)
49,00 €
Heti verkkokaupasta ja myymälästä (Aawee Kajaani)
Tuotteet lähetetään 2-5 arkipäivässä